Earth Tunes

Työpajan järjestäjät: "InSEA 5 th European congress & Vademecum, the Biennale of Art For Children & Zamek
Opettajat / teachers: Maria Huhmarniemi, Laura Lampinen, Sanna-Mari Nissilä ja Mari Ylipiha.

Projektin tavoitteena oli suunnitella ja ohjata työpaja, jonka lähtökohtana olivat ympäristötaide, performatiivisuus, moniaistillisuus ja Vademecumin teema "Labyrintti". Työpajan tuli toimia kaupunkiympäristössä, mikä osoittautui linnan sisäpihaksi. Pyrimme tekemään harjoituksista ja tehtävistä eri-ikäisille lapsille soveltuvia, koska sama työpaja toistettiin useille eri ryhmille. Pääperiaatteena pidettiin myös ryhmätyötä. Motto oli, ettei kukaan eksy labyrinttiimme. Tapahtuma toteutettiin Poznanin keskustassa sijaitsevan vanhan linnan pihalla, jossa aloitimme tutustumalla paikkaan frottage-tekniikalla. Linnan muurista, veistoksista ja kivilaatoista löytyi monia erilaisia struktuureja paperille jäljennettäväksi. Kaksiulotteisten frottage-piirustusten inspiroimina harjoiteltiin luovia kehon liikkeitä. Työpaja eteni moniaistillisten ja leikkimielisten harjoitteiden kautta. Kuvien pohjalta kehiteltiin tapoja liikkua ja äänteinä keksittiin nimiä kuvaamaan piirustusten muotoja, rytmejä ja värejä. Työpaja huipentui tiiliasetelman rakentamiseen leikissä, jossa kuljettiin liikkuen keksityillä tavoilla ja äänten säestäminä. Lopuksi kaikki frottage-työt kiinnitettiin seinälle jatulintarhan muotoon.

Earth Tunes workshop in children’s art event “Vademecum, the Biennale of Art for Children” was designed and tutored by four art education students. Earth Tunes was based on environmental art, performative actions, multi sensual exercises and labyrinth-theme. The workshop was carried out several times with different group. The age of participants varied from children to youth.




Kuva / photo: Maria Huhmarniemi




Kuva / photo: Maria Huhmarniemi